sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Agireeniä ja möllitokoa

Ensinnäkin: yo-kirjoitukset ovat vihdoin ohi, HUH! :) Ei mennyt kovin hääppöisesti, mutta enköhän mä läpi pääse, ja eiks se ole pääasia? ;)

Mitzun kanssa ollaan sitten vihdoin ehditty taas vähän enempi puuhailee. :) Agiharkoissa Mitzu oli ihan "jesjesJES!", kun oli ollut kahden viikon tauolla..! Rataantutustumisenkin aikana vikisi koko ajan, mitä yleensä ei ikinä tee! Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin syntyi, mutta loppua kohti virta alkoi hiipumaan. Radalla oli nimittäin kaksi kohtaa, joissa ohjaaja ei liikkunut paljoakaan, mutta koira senkin eestä, ja ne ei ole oikein Mitzun juttu, koska se haluaa mut "kirittämään" rinnalle. :) Lisäksi kunto on varmasti rapistunut, kun omistaja on lenkittänyt niin laiskasti!! Nyt luvassa toivon mukaan muutosta asiaan. :) Harkat olivatkin viimeiset torstairyhmässä, sillä nyt vaihdan jälleen perjantairyhmään, tosin ryhmässä oli enää kaksi koirakkoa, jotka olivat siellä enemmin, ja näytti vähän siltä, että taas saadaan yrittää Mitzun kanssa ylisuoriutua uuden ryhmämme harkoissa...

Lisäksi uskaltaudun paljastamaan sellaisen asian, että minua pyydettiin ottamaan "koulutettavakseni" puolikas LAGUn ryhmä..! Ja mua hirvittääääää ihan kamalasti!! Näin ollen minusta tulee ns. "lagu-kouluttaja" kahden viikon päästä!!

Eilisestä pakko sanoa sen verran, että lähetin Mitzun meidän kotikepeille n. 10 metrin päästä ja se irtos!!! Edistys on huomattava! :D

Tänään oltiin Vimpelissä tokoilemassa. Vietettiin "tokosunnuntaiden päätöstä", jotenka luvassa oli möllitokokisa. Paikalle uskaltautuivat mä ja Mitzu, sekä Vimpelin toko-ohjaaja Helena koiransa Niken kanssa..! :D No, kisa käytiin silti, vaikka tuomarikaan ei paikalle selviytynyt! Uusi tuomari hälytettiin paikalle ja lopulta päästiin kisailemaan. Mitzua ei kiinnostanut yhtäääääääääääään ja monet sellaiset liikkeet/osat, mitkä yleensä tekee hyvin, ei jaksanutkaan nyt edes yrittää. :D Saatiin kuitenkin 159 pistettä, ja hävittiin näin Helenalle ja Nikelle, jotka saivat 163 pistettä! ;D

Ja ensi viikonloppuna ollaankin menossa virallisiin kisoihin Seinäjoelle, toivottavasti siellä Mitzu taas syttyy.... :) Ja vähän möllitokokuvia:










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti