maanantai 4. kesäkuuta 2012

Mitzun synttärit ♥

Kerronpa nyt koko kuluneen viikon tapahtumista vihdoin, kun en oikein koneelle ole tässä välissä ehtinyt :)


Torstaina oli vihdoin siis viimeinen koe ohi - ja samalla Mitzun synttäripäivä!!! ♥


Mitzun kanssa juhlittiiin synttäreitä niin, että lähdettiin kahdestaan tallille pitämään sitä pystyssä pari päivää! ;)
Ensin tosin Mitzu piti teljetä huoneeseemme siksi aikaa, kun pidin illan ratsastustunnit.



Seuraavaksi lähdin ystäväni Ennin kanssa katsastamassa talvella löydetyn uuden ratsastusreitin kesäkunnon - ratsain toki. Mukaan tuli myös Roosa pyörällä kameran kera ;)


Tallityttöjen kanssa sitten ratsastuksen jälkeen annettiin Mitzulle (säälittävä) synttärikakku ja puruluu, paijailtiin ja leikittiin oikein olan takaa ja niin edelleen :)
 

Kun olin saanut iltatallin tehtyä, menin vielä käymään lenkillä neidin kanssa, sitten painuttiinkin nukkumaan :)


Perjantai alkoi pikkulenkillä, ja sitten tallitöillä. Mitzu kulkee kätevästi mukana tallin pihapiirissä, kun esimerkiksi vien hevosille ruokia, heiniä tarhoille ja putsailen karsinoita.
Hevosten kuljettamisen ajaksi tarhasta talliin ja toisin päin laitan Mitzun huoneeseemme odottamaan, koska hevoset kuljetetaan irti, eli niiden tarhan ovet vain avataan, jolloin kukin laukkaa/ravaa omaan karsinaansa, toiseen suuntaan homma hoidetaan samoin. (Tosi kätevää, kun hoitaa näin yksikseen 12 hevosta!! ;)) Aamutallin jälkeen menin käymään koululla syömässä ja hakemassa viimeiset kokeet, ja sitten tulin tallille takaisin Mitzua viihdyttämään ja antamaan päiväheinät.
 
Tallikoira ja tallikissa - Mitzu ja Madde :)

Täyttelin vesikanistereita, jotka kuljetaan ajettava ruohonleikkaaja-peräkärry-patentilla, ja siivoilin samalla pihaa, Mitzun ollessa jälleen vapaana. Kaksi eskari-ikäistä tallityttöä, joiden kesäloma oli alkanut jo tiistaina, leikkivät nätisti Mitzun kanssa ja saivat tästä hyvän kaverin. ;)
Mitzu ja tallityttö Seela :)


Kun vedet oli saatu vietyä, tallille tuli pari tuntilaista, joille pidin ratsastustunnin. Samalla tallille tuotiin kuorma-autokaupalla hiekkaa, ja loppuilta kuluikin tallityttöjen kanssa hiekkaa lapioidessa ja tappaamisessa. Äiti toi jossain välissä auton mulle tallille, ja otti samalla Mitzun mukaan, kun käveli reilun 5km kotiin. Mä jäin tallille tekemään vielä muutaman jutun ja iltatallin, kunnes ajelin kotiin nukkumaan. :)


Loppu viikkona Mitzulle on riittänyt vähemmän huomiota, kun lauantaina käytiin ensin hakemassa koulusta toikkari (...ja mun osalta myös jokin ruotsin kielen stipendi - ruotsin sellainen höpöhöpö sanakirja, mistä löytyy vähän kaikkia erikoisempia sanoja :D ...) ja mummulan kautta tulin kotiin. Päivä kului leipoen ja illalla lähdin kaverin luoksi yöksi, ja takaisin tulinkin vasta sunnuntaipäivänä.

Nyt hyvin nukutun yön jälkeen lähden ensin käymään tallilla, kunnes jatkan leipomista, ja sitä seuraa varmasti ulkoilua Mitzun ja Mellin kanssa :) Ja eiköhän Millakin kerkiä pyöräilylenkille tänää jaja... ;)
Mutta nyt  menoksi ->

Moikka!


Salla & Mitzu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti